4. maaliskuuta 2013

Sukkia, isoäitejä ja - sorry SNY

Suurin osa viikonlopusta meni karmeassa kelissä
lunta satoi päivän kuluessa n. 20 cm
puutkin näyttävät aivan lohduttomilta kevään odotuksessaan.

Mikäs sen parempaa siis kuin istahtaa sohvan nurkkaan ja antaa puikkojen laulaa ja koukun koukutella  <3

Perjantaina tuli eka iso satsi lankaa peittoa varten, mutta ensin oli ihan pakko saada tehdä tyyny.  Värit valikoituivat tästä taulusta, joka oli ensimmäinen hankintani Bemulandiaan :)
 pari palasta jo valmiinakin
 Ja mikä ihana kasa lankaa odottamassa
 Cataniaa
 värejä kuin kimpussa tulppaaneita :)

Ensimmäisen sukan retaleenkin sain valmiiksi.  Ja joo, tästä tulee sukankutomisvuosi.  Jouluksi lapsille sukkia iso kasa olisi tarkoitus tehdä.  Tämä tosin on itselle koska on testisukka :D

Ja sorry nyt vain ihana SNYni, tästä langasta ei kyllä sukkia tule :D:D
 Näin ihania värejä en sukkiin piilota!  
Tästä tulee LazyKaty, näitä värejä olen metsästänyt jo pitkään, joten tästä tulee yksi kauneimman värisistä huiveistani  <3

Ennenkuin aurinko alkaa paistaa kunnolla ja kevät tuo värejä maailmaan, niin tankataanpa vitamiineja kauppojen hedelmätiskeiltä
 Vitamiinivarastot alkavat olla tähän aikaan vuodesta aikaslailla tyhjillään!

Oikein leppoisaa alkanutta viikkoa kaikille :)

bemu

7 kommenttia:

  1. Hieman harmaat ovat näkymät ikkunoista. Mutta muissa kuvissa onkin pirteyttä. Kauniita lankoja. Oikein lankaisaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ladybug :) Kovin lankaisalta tämä viikko näyttääkin <3

      Poista
  2. Anonyymi4.3.13

    Sukat tai huivi, miten vain... =) Mutta sopisko niin, että laitat sitten kuvan näytille, kun huivi on valmis? Mukavaa viikkoa sinullekin! t. sny50

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti laitan huivin näytille kun se on valmis :)) Eilen illalla jo tein "koekudonnan" ja lueskelin ohjetta ja kun nyt ei ole muuta kudinta menossa niin tulee keskityttyä vain tuohon <3

      Poista
  3. Mä en ymmärrä miks tuota edes sukkalankana myydään/mainostetaan. Ei se ole ollenkaan hyvä sukkiin. Huiviin se käy mainioisti ja värikin on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä ajattelin tuota kutoessani että onpa kummallisen tuntuista sukkalankaa; on nimittäin mulle ihan uusi lanka. Höttösen pehmeää ja kestävyyttäkin epäilen.
      No, kuten sanottu: harjotussukka :D

      Poista
  4. Mulla kun on aikasytytys niin mä ajattelin Kristiina että tarkoitat huonolla sukkalangalla tuota HjerteGarnin sukkaa jonka olin jo kutonut... :-o
    Ok, Fame Trendiä en moiti kun en ole siitä koskaan sukkia tehnyt, noiden värien takia haluan siitä huivin.
    Tuon kutomani sukan lanka oli höttöistä ja pehmeää ja sen tuntuista että se ei kestä....

    VastaaPoista