30. elokuuta 2012

Niksi-Bemu

Mua on harmittanut tavattomasti kun astiat kilisevät ja kolisevat keittiön laatikoissa kun ne avaa tai sulkee. Muuten ovat nuo laatikot mukavia kun niihin saa pinottua astioita vaikka kuinka ja niistä saa ne myös otettua helposti. * Hihhahhoi ja rommia pullo; VapaaValinnassa niksahti ja nyt ei tavarat siirtyile enää
Näin näitä ihmeläpysköjä joita käytetään apuna kun väännetään tiukkaa purkin kantta auki
Ei muuten liiku pullot ja putelit enää! 25 centtiä/kappale ja mulla oli vino pino mukana kun kaupasta lähdin ;D * Muuten on viime päivät - pakko sanoa jopa että viikot - menneet täydellisen uupumuksen vallassa :(( Olen nyt ollut monta KUUKAUTTA ilman diabeteslääkkeitä (eläköön Porin perusturvan toimivuus) ja tietoa uusista lääkkeistä ei ole vieläkään kun paperit lojuu jossain Kelan pinossa. Harmittaa. * Viime keväästä jääneet ufot jäävät varmaan seuraavaankin kevääseen ufoutumaan
Jossain sentään on keväällä valmistunut Noro Striped Scarf, joten ihan heti ei vilu yllätä ;) * Wingspan valmistui tänään (kuvia tulee kunhan jaksan nostaa kameran kuvauskorkeudelle), Nikolain alku on tehtynä ja Citron -huivin ohjetta kävin tänään läpi. Jos ei muuta jaksa tehdä niin istutaan sitten ja kudotaan jottei päivät ihan hukkaan mene. * Blogissa(kin) on jotain ihmeellistä, koska Kristan ja Helenan kommentit tulee mulle sähköpostiin, mutta täällä ne eivät näy... Joten jos ja kun seuraavaksi kommentoitte niin minä siirrän ne tänne, ei mene hyvät heitot hukkaan.... *virn* * Loppukevennys ei ole Kymmenen Uutisista, mutta tämän takia sain eräänä aamuna kahvin ns. väärään kurkkuun. I just love Fingerpori <3
Iloisia elokuun loppupäiviä
toivottaa 007 myös :)

25. elokuuta 2012

Joskus yöllä kun en saa unta, muistelen asioita. Tällä kertaa vaeltelin muistoissani poikieni polkuja.
Tie oli välillä kivinen, mutta niin isoa estettä ei tullut etteikö sen yli, ali tai läpi menty. Jos minä väsyin, elämässään olivat myös äitini ja Muttini. Kolmen vahvan naisen keskellä veljeksistä kasvoi kelpo miehiä, joista saan olla todella ylpeä. Valitettavasti äiti ja Mutti eivät enää ole elämässään vaan ovat nukkuneet pois, mutta heidän opetuksensa ja perintönsä kulkevat poikien mukana varmasti läpi elämän. Kuuntelen ja nukahdan Yöhön * Voi kunpa matkas onneksi koituis. Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa. Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan, kunpa oppisit ajattelemaan....

20. elokuuta 2012

20.8 klo 12.00

Erikoista päivämäärässä on tietenkin se, että sorsanmetsästys alkoi. Hush hush, kaikki sorsat piiloon ;D *
Sopivasti juuri tähän päivään eteeni tuli kuva sorsasta, ja oli aivan pakko hakea esiin onko olemassa "sorsafobia". Sorry, jos jollakin sellainen on, mutta tällä kertaa tieto ei lisännyt tuskaa vaan nauroin aivan hermottomasti Anatidaephobia on fiktiivinen fobia, joka on peräisin Gary Larsonin sarjakuvasta Kaukana poissa (The Far Side)
Ja juu, tiedän ankan ja sorsan eron, mutta tipu kuin tipu ;D;D * Noista aikaisemmista postauksista tuli mieleeni kun sekoitin kamelin ja hevosen jotta olen löytänyt uuden kannustettavan hevosen: ELIAS INTOMIELI. Ja se on hevonen, ravihevonen - ei siis kameli :D:D * Viikonloppu meni helteisessä säässä ja totesin jotta tämä ei niin nuori leijona kärsii hellepäivistä, etenkin jos niitä helteitä on useampi päivä peräkkäin. Joten viikonloppuna(kaan) ei tullut paljoa tehtyä.
Jatkoin uudelleen aloittamaani Wingspan -huivia ja totesin että on aivan PAKKO tilata lisää värejä Kimmelvillasta. Neulootikko keksii syyn minkä tahansa tilata lisää lankaa.... Aloitin lankalaatikko nro II täyttämisen hakemalla esiin pari Zauberballia
Nämä ovat lajiketta "Jeans"
ja tämä yksivärinen on 150 g:n pallo ihanan pehmeää ballia. Aivan kuin omenalajikkeista puhuisi... * Eli tämän päivän urakkana on kerätä lankoja laatikkoon. Laatikkoleikkiä :D * Teemu lekottelee tyytyväisenä parvekkeella. On lämmin muttei kuuma joten mikäs on kissan laiskotellessa. Mukavan lämmintä viikkoa kaikille!

16. elokuuta 2012

Kosmeettista apua

En ole tehnyt itseni hyväksi mitään viimeiseen 7 (!!) vuoteen. En siis yhtään mitään. Elämässä tapahtui liian paljon jotta olisi jaksanut keskittyä itseensä. * Mutta nyt kun aamut alkoivat samalla hyvän huomenen toivotuksella
"...on hirviö peilissä kylpyhuoneen...* ja mieleen tuli Erica Jongin kirja "Tekisit jotain itsellesi", niin minähän totesin jotta okei, tehdään sitten. * Seitsemän vuotta on pitkä aika ja olin kuin viidakkoon eksynyt apina kosmetiikan maailmassa. Luin blogeja ja lehtiä ja ihmettelin jotta mikä ihmeen ETANAVOIDE :-o. Ja mikä voiteessa on sellaista että siitä joutuu maksamaan YLI 100 euroa. * Aikanaan äitee veti Bellavitaa naamaan oli sitten aamu tai ilta, ja hyvin pysy kuosissa ;D. No kun aikani söhläsin niin löysin apteekkituotteista Vichyn
joka tuntuu sopivan vanhan variksen iholle, ja jonka hinta/laatu -suhde on ihan ok. Sarja on apteekkituote ja itse olen tilannut sitä nettiapteekista. * Jotain uutta ja jotain vanhaa, eli vanhoista tuttavuuksista oli vielä Clarins onneksi jäljellä
* En usko ihmetuotteisiin enkä siihen, että sadan euron tuote on parempi kuin halvempi. Lähinnä on kyseessä se ihana lähellä meditointia oleva tunne kun illalla istuu ja rauhoittuu ja nuuhkii tuoksuja sisäänsä. * Meillä tosin näitä nautiskelijoita on kaksin kappalein. Kuvitelkaapa sitä iltahetkeä kun minä otan purkit esiin ja Teemu yrittää työntää nenäänsä joka paikkaan ja nuuhkia kaikkea. Siitä on meditointi kaukana mutta saapa hyvät iltanaurut. * Vielä pieni lisäys lankoja ja ensimmäinen lankalaatikko on täytetty:
*
*
* Viikonlopun aikana voikin sitten mietiskellä jotta millä on seuraava lankalaatikko lastattu ;D;D

14. elokuuta 2012

Lääkärissä

Voidaan hoitaa muttei parantaa. Eipä tuota voi muuten sanoa. Elämä on. * Esikoinen oli kanssani ja lääkärissä käyntini jälkeen menimme lasten isoäidin luo. Siellä oli myös tämä pikkuinen ystäväni :)
"pikisilmä" ;D
Olenko pikkuisen suloinen <3
Välillä väsytti ja piti mennä ikiomaan petiin huilaamaan :) * Tänään on kaunis ja aurinkoinen päivä, koko viikoksi luvattiin hellettä. On pikkuisen hakusessa jotta mitä tekisi. Nykyään menen periaatteella "teen sitä mikä huvittaa". Kun ei enää ole kiire minnekään ja ainoa kanssaeläjä on 007, niin on helppo mennä oman mielialan mukaan. Tänään voisi keskittyä pesuhuoneen kaappien siivoukseen... Sen jälkeen kun on hetken kutonut ;D * Oikein mukavaa päivää kaikille!

11. elokuuta 2012

Lankaisa lauantai with Teemu

Koska talomme pihassa möyrii kaivinkone pölyttäen kaiken, päätin jotta toinen pölyttäjä eli lankavarasto on nyt hyvä käydä läpi ennenkuin voi alkaa kunnollisen pölyjen pyyhinnän. Siis sellaisen jolloin pölyt ovat poissa kauemmin kuin ½ tuntia. * Jos olette lukenut sarjakuvia joissa seikkailevat Asterix, Obelix ja Idefix ja sit se heppu joka luulee taivaan putoavan niskaan, arvaatte jotta totesin hyvin sopivani joukkoon nimenäni Neulotix, eli tyyppi joka luulee langan loppuvan maailmasta. * Eka uusi ihastus menneenä kesänä oli Malabrigo Lace
Lanka ei kutita, on ihanan lämmintä ja ainakin Pata-Noidan kaupasta löytyy mieletön määrä värejä. Mm. kaunis punakirjava Little Lovely, jonka jo luulin loppuneen... * Punta Yarnsin Merisock Hand Painted ja Space Dyed ovat jo pitkäaikainen tuttavuus. Mukava lanka kutoa tavallisilla puikoilla, pitsipuikoilla saa varoa sääpuolia. Lanka venyy ja paukkuu joten mallin on parasta olla sellainen johon venyminen sopii. Sukkalankana mukavan tuntuinen.
* Ja seuraava lanka kuuluu sarjaan "jösses sentään". Löysin sen sattumalta. Paksummasta langasta olin tehnyt jotain, mutta en pidä siitä langasta. Ja koska elämä on seikkailu, päätin tilata yhden vyyhdin - siis vain yhden vyyhdin - ohuempaa versiota ja siitä tulikin sitten yksi lemppareistani. Tosin olen sitä mieltä että lanka on parhaimmillaan ainaoikein neuleissa, koska se on letkua, rutistettavaa, kiedottavaa ja pehmeää.
Kuvasta puuttuu musta ja (vielä kaupassa olevat keltainen, ruskea, punainen...;D) Osan väreistä löytää lintukaupasta ja toisenlaisia värejä taas on Kimmelvillassa. * Sitten on tietysti se ainoa ja oikea tosirakkaus; Noro
Tämän langan löysin keväällä Priimasta. Olin etsinyt juuri tätä väriä koko talven ja keväällä sen löysin. Kohta siitä alkaa muotoutua piiiitkä huivi <3 * Teemulla näyttää olevan aivan omat suunnitelmat tälle päivälle
Parhaassa (tai pahimmassa) tapauksessa siitä ei näy kuin vilaus häntää silloin tällöin ;D
Leppoisaa lauantaita kaikille!

7. elokuuta 2012

Wingspan

Ensimmäiset kerrokset Wingspania ja minä tiesin että olen myyty. Se on just sopivan simppeli malli tehdä telkkaria katsellessa. Saa vain paahtaa eteenpäin miettimättä ja laskematta silmukoita. * Wingspanhan tehdään niin että otetaan kerä liukuvärjättyä lankaa ja annetaan palaa! No, minä huomasin taas kerran miehiset ominaisuudet itsessäni eli jos jonkun voi tehdä vaikeamman kautta niin se tehdään sitten niin. Otin vyyhdin Silkbloom Extra Finoa ja aloitin. Ensin tummansinistä, sitten vaaleansinistä
Sitten alkoi mietintä seuraavasta väristä, hmmmm
lisää hyminää hmmm hmmm hmmm Mietin jotta pitäiskö tässä vaiheessa lähteä Värisilmä liikkeeseen pyytämään apuja. Jotenkin mikään ei sopinut minkään kanssa, ja sininen-sininen-sininen -väriyhdistelmä tuntui niin "tavalliselta". Jätin asian harkintamappiin. * Eilen illalla näin vesitipun, valkoinen/harmaa ja keltainen nokka. WOW. Minun huivini oli saanut värit!!
Mutta enpäs kerrokaan mihin se keltainen sijoittuu ;D * Koskaan aikaisemmin en ole käyttänyt keltaista väriä missään. En ole tehnyt keltaisesta mitään. Noro -langassa olen kutonut sen pakollisen keltaisen kohdan jos sellainen on langassa tullut vastaan. Mistäs tuulet nyt puhaltavat :-o * Lankakätköistäni löytyi vyyhti pätkärääkättyä Jaipur Silk Finoa, ja aamuyöllä nolla kaks kolkytkuus pälkähti ajatuksiini kokeilla tehdä ns. parempaa huivia ko. langasta. Ok, alku näytti lupaavalta
jesh, loooooking good
Koska lankaa oli vain yksi vyyhti, tilasin lintukaupasta (Titityy) vyyhdin valdelmaa tarkoituksena tehdä joka toinen siipi pätkällä ja joka toinen vadelmalla
ja nyt jäin miettimään josko puhdas punainen olisikin parempi väri. Asiaa siis harkitaan :) * Toinen vyyhti lintukaupasta oli saman sarjan käsinvärjätty musta
Lanka ei ole vielä kertonut millaiseksi hän haluaa muodostua, mutta vielä vanhakin jaksaa huokaista ihastuksesta. En mitenkään pysty välittämään langan kiiltoa ja tuntua kuvalla, mutta ihana tämä on
* Syksy näyttää tänään kolikon toisen puolen eli vettä sataa enemmän ja vähemmän. Tänään istun ja rauhoitun; kudon (Nikolai I saapuu taloon), luen ja yritän olla näkemättä kirjakasoja jotka odottavat pääsyä kirjahyllyyn. Homma Roger Ai niin, pakollinen kuva Teemusta ;D
Teemu ja laatikkoleikki.

5. elokuuta 2012

Syksyn säveliä, part II

Ihmettelin, miksi Juice soi mun päässä, mutta sehän johtuu tuosta otsikosta. Oli ihan pakko laittaa pitkästä aikaa Juicen levy soimaan :)
Siinä vaiheessa kun olin Ilomantsin ja Juankosken kautta päässyt Pieksamäen asemalle, muistin öisen kuningatar-ajatukseni. Kummallista mutta ne kaikkein parhaimmat idikset tulevat siinä kolmen aikaan yöllä... :-O "....nolla kaks kolkytkuus kulkee Bemun ajatuksissa blues..." Joka tapauksessa yöllisellä ajatuksella oli kauaskantoiset seuraukset. Huomasin nimittäin että kirjahylly on sittenkin väärällä puolella sohvaa. Joten eikun hommiin! Siis nää
ja nää
ja vielä ainakin nää
Kirjojen alla muuten vanha ompelukonepöytä joka on vetänyt rallia viimeiset kolme vuotta ympäri kämppää. Se kun ei tunnu löytävän paikkaansa :( Viimeisessä kuvassa on pinossa kaikki mun sisustuskirjat. Tunnustan; rakastan sisustuskirjoja. Kotini ei tule koskaan olemaankaan kuin sisustuskirjan sivulta repäisty modernismi-skandinaavis-vintage-tyylinen luomus, enemminkin menee sinne härpäketyylin puolelle. Mä nyt vaan tykkään katsella kuvia ;D Huomasin joukossa kirjan Living with the Seasons ja avasin kirjan kohdasta "Autumn"
njam
syysiltojen tunnelmaa
ja syksyn värimaailmaa Tämän päivän - no voi sanoa kyllä että melkein koko päivän - olen yrittänyt aloittaa Nikolai -huivia. Jossain vaiheessa tulee aina kohta jolloin puikolla on yksi silmukka liikaa tai johonkin on häipynyt pari silmukkaa. Mä nyt en vaan ymmärrä! Periksi en ainakaan vielä anna, vaikka olo on kuin Teemulla joka luulee että tornado on pyyhkäissy läpi asunnon ja siirtänyt kaiken paikoiltaan XD
stönö

4. elokuuta 2012

Syksyn säveliä

Kun vanhenee niin monet asiat muuttuvat. Ja tykkäämiset. Ennen olin ehdoton kevätihminen, nykyään syksy on mun lemppari. Vaikka tiedän että syksyn jälkeen tulee vesi-räntä-räpäskä-lumi-rakeet (kutsuttiin ennen nimellä talvi) ei haittaa ollenkaan. Syksyn raikkaat aamut, värikkäät lehdet ja jopa vesisateet tuovat elinvoimaa. Toiset heräävät elämään keväällä, minä syksyllä :) Eilen vietimme syksyn sadepäivän Teemun kanssa. Aamulla tilanne näytti hankalalta kun uhkasi ukkosilmalla
tunnin päästä tilanne näytti vieläkin uhkaavammalta
Onneksi rymäkkä kiersi meidät eikä Teemun tarvinnutkaan viettää päiväänsä sängyn alla ;D Iltapäivällä tuli vilvoittava vesisade viilentäen ilman
harmauden joukossa ripaus keltaista
Mustaa, harmaata, pimeää...? Niinpä, mutta me totesimme Teemun kanssa jotta nyt teemme sadepäivän puuhia. Välillä kutoen, välillä lukien, kahvia, ristikkolehtien parissa pähkäillen. Illalla suihkun jälkeen Teemu väsähti täysin
ja siis suihkussahan kävin minä eikä Teemu... *virn* Tämä päivä on eilisen toistoa; kahvia kuluu, kudin etenee, sade ropisee ikkunaan ja me sytytämme kynttilöitä. Rauhallista.

2. elokuuta 2012

Lunssilide

Musta ja karvainen ja iso; mikä se on? Se on lunssilide eli linssilude Teemu 007. Teemu oli hetken aivan masentunut kun sen kiipeilypuu parvekkeella meni rikki ja se ei saanut tehtyä kyttäyskeikkojaan ikkunoille katsomaan missä naapuriston koirat kulkevat. Ensimmäisenä sitä armahdin minä ja raahasin pyykkikorin makuuhuoneen ikkunan alle
Sopivan kokoinen kissalle kunhan jättää hännän ulkopuolelle ;D
Kesällä kävivät keskusteluja lähikoivuun pesänsä tehneen varpusen kanssa; varpunen veti pisteet kotiin 10-0. Kun lintu oikein äkämystyi, lähti kissa vilkkaasti pois ja seuraavalla kerralla meni varoen vartiointipaikalleen.
Myös mamman touhuja on hyvä seurata ja vahtia ettei pääse yhtään lankakerää menemään ohi niin ettei saa tassujaan iskettyä siihen. Seuraavaksi esikoisen kävi kissaa sääliksi ja poika tilasi kissalle mökin. Ei, ei ole Ikean tuote vaikka kasattava onkin.
Kun kasaus oli tehty, kissa sai myös parvekkeelle tähystyspaikan
Hmmm, siis kulkeeko tuo kissa koko ajan häntä pystyssä...?? Nii-in, kukapa sen Teemun hännän nostaa jos ei kissa itse. Joka tapauksessa jos sillä ei olisi tuota häntää, tarvittaisiin paljon vähemmän tilaa :D
Jotain pehmustetta tuohon on keksittävä. Jotain johon ei kissankarvat ottaisi kiinni. Mahtaako sellaista materiaalia ollakaan *huoh* Jazzeilla en ollut tänä(kään) vuonna, mutta jazzit tulivatkin meille ;) Kun eka pallo näkyi taivaalla, näkyi myös musta viuuuuuh joka paineli parvekkeelta sängyn alle.
Minne lie olleet menossa.
Jotain uutta, jotain vanhaa. Teemulla mielessään vanhat ja uudet metkut. Ainainen taistelu iltaisin siitä jotta kumpi meistä on se neuloja ja kumpi ottaa haltuunsa puikot ja langat. Toistaiseksi vielä siinä asiassa minä olen voitolla *virn*