21. tammikuuta 2013

Tammikuun tyhjäkäyntiä

Tämä kuukausi on kyllä mennyt esimerkillisessä hiljaiselossa - ainakin jos ottaa esimerkkiä karhusta ja sen talviunesta.
Tuntuu että mä en ole saanut yhtään mitään aikaan, en ainakaan enemmän kuin ennenkään.

Joulu meni ihanan rauhan merkeissä.  Ainoa raskas asia oli pitkä mietintä Teemun kohtalosta: kun pelkät jokapäiväiset askareet tuntuvat raskailta ja Teemu tosiaan teettää lisätöitä.  Pahin on ollut tuo pesuhuone jonka lattia on näyttänyt lievästi sanoen kammottavalta - johtuen Teemun hiekkalaatikosta lentävästä hiekasta.

Järkyttävää, vai mitä?  Joka kerta kun kävin suihkussa vedin lastan kanssa lattian kuivaksi - suihku on vastapäätä tuota kissan vessaa - ja ei auttanut.  Kunnes Blues kommentoi FB:ssä jotta saveksi tuota on hänen lapsuudessaan sanottu.  Ja ratkaisi ongelman

Kuten ehkä huomaatte, vessan suuaukko on  suihkuun päin.  No, Bluesin ohjeistuksen mukaan käänsimme suuaukon toiseen suuntaan.  Voi että tunsimme esikoisen kanssa itsemme typeriksi jotta miksi me ei itse tuota keksitty :D

Pääasia että oli olemassa joku fiksu ihminen joka tiesi mitä tehdä, ja homma roger, esikoinen pesi lattian Fairyllä ja nyt lattia on koko ajan puhdas.

Olen pikkuhiljaa tikutellut ko. keksijälle Noro Striped Scarf -huivia ja todennäköisesti saan sen ensi viikonloppuna postiin.  Toivottavasti lämmittää häntä yhtä paljon kuin minua lämmittää puhdas pesuhuone :)

Kirjaimellisesti kolaus kävi tapaninpäivänä kun joku paukautti päin mun autoa.  Ei siinä mitään, kolinoita sattuu mutta tämä kolinakaveri ei ole vieläkään tehnyt vahinkoilmoitusta, joten Mitsu seisoo kuopuksen pihassa.  Autossa kun oli pelkkä liikennevakuutus niin sitä ei voi korjauttaa ennenkuin vakuutusyhtiö antaa luvan ja vakuutusyhtiö taas odottaa sitä pahuksen vahinkoilmoitusta.  Ette usko miten ottaa päähän!

Turhautumista olen vaihteeksi purkanut virkkaamiseen
 Kokeilin jotta syntyykö laukku ja sen jälkeen ihastuin erääseen peittoon jota aloin tehdä 
Eka lappu siis jo valmiina ;)
Lankana on puuvillalanka Catania, joten mikään lämmittelypeitto tästä ei tule, pikemminkin väriläikkä huoneeseen.  Tavoite on "valmistuu joskus".

Color Affection on "vaiheessa".  Wingspania olen tikutellut Zauberballista milloin olen jaksanut.  

Toivottavasti teillä vuosi on alkanut mukavissa merkeissä.  Ja jatkuu samanlaisena!

Bemu

7 kommenttia:

  1. Meinaakohan se autosi rutannut henkilö tehdäkkään vahinkoilmoitusta jos ei vieläkään ole aiassa toiminut? Ihmeellistä. Kaunis peitto sinulla allulaan. Ihan kivan kuuloisia käsitöitä sinulla projekti vaiheessa. Kiva nähdä niitä kun valmistuvat. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan ole aikomustakaan tehdä sitä ilmoitusta; nyt alkaa olla jo kuukausi mennyt. Enste vakuutusyhtiö hätistelee sitä 2-3 kertaa ja sit ne antaa mulle luvan korjauttaa se auto ja perii sen sitten siltä takatuupparilta. Ja koko helkkarin ajan mun auto seisoo kun sillä ei voi ajaa..... argh!!
      Hiukan varauksella kannattaa suhtautua tuohon mun projektien valmistusaikaan *reps*

      Poista
  2. Voi ei, johan oli Tapaninajelu. Ärsyttäviä tuollaiset välinpitämättömät kansalaiset! Toivottavasti saat pian kulkupelin korjaukseen.
    Juu-u en lainkaan ihmettele ihastustasi tuohon peittoon. on sen verran soma.
    Kyllä pumpulipeittokin lämmittää. Bonus puolena vielä se, jottei se ole sähköinen paukkupakkasillakaan.
    Aurinkoisia talvipäiviä!

    VastaaPoista
  3. Plussaksi tuolle langalle laskin ettei (toivottavasti) ota kissankarvat kiinni samalla lailla kuin villapeittoon... Saas nähdä ;)
    Aurinko paistaa -10 asteen pakkaspäivänä. Alkaa tulla kohta kevään tuntua auringon myötä <3

    VastaaPoista
  4. Pientä tyhjäkäyntiä tässä on ollut itsekullakin.Laiskuus iskeny totaalisesti.

    Saattaapi olla ettei sillä takatuupparilla oo vakkuutus asiat kondiksessa kun ei ole tehnyt vahinkoilmoitusta.Toivotaan vain että mahdollisimman pian saat Mitsun ajokuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hämärää minäkin epäilen vastapuolen toimissa olevan, tai sitten se on tämä nykypäivän asenne että mistään ei oteta vastuuta :(
      Hyvä että muuallakin on tyhjäkäyntiä ;) Mitäs sitä heti alkuvuodesta kovalla vauhdilla kun on koko loppuvuosi aikaa *virn*

      Poista
    2. Näitä hämärä heikkejä on paljon.Meillä kerran isännältä hajos auto Oulussa seminaarissa ollessa ja meni tietysti autokauppiaalta helpotusta etsimään.Auto kaupat tuli ja paperit ajantasalle,sitten se oli myynyt sen uudelle omistajalle joka oli näitä "tummia"eikä se ollutkaan sitä rekisteröinyt omiin nimiinsä jotenka muutaman kuukauden päästä tuli sakkolappu meidän nimellä ja koska meillä oli tokumentit auton myynnistä minä ilmoitin poliisille ja rekisterikeskukseen irtisanoin sen rekisteristä ja olisin halunnut nähdä sen tumman naaman kun poliisit olivat pysäyttäneet ja ottaneet kilvet pois.

      Poista