3. lokakuuta 2012

*reps*

Ei hyvänen aika, tulkaa nyt joku hakemaan tuo katti pois ennenkuin mä kuolen nauruun :D:D

Mulla on pusero henkarissa kuivumassa sellaisella korkeudella että kun 007 menee siitä ohi niin hiha koskettaa sitä.
Se on nyt tänään kulkenut siitä kaksi kertaa ja kummallakin kerralla hypännyt valehtelematta puolen metriä ilmaan kun se hiha on heilahtanut.
Sitten se on jäänyt häntä pörrössä, korvat luimussa ja silmät kierossa katsomaan sitä puseroa jotta onko se ihminen, robotti vai mikä helekatti tuuppaa häntä.
Mä olen nauranut sitä niin että olen ollut kaksinkerroin työtuolilla ja vesi on vuotanut silmistä.

Jossain vaiheessa mä aloin ihmettelemään jotta mikä televisioon tuli kun ääni nousi korkeuksiin.  Sitten mä tajusin että tuo kissan perhana istuu kaukosäätimen päällä.

Hetki sitten se makasi sohvalla ja yhtäkkiä hyppäsi siinä ilmaan komeesti.  En ookaan hetkeen noin komeeta vauhditonta loikkaa nähnytkään.  Se idiootti oli asettunut makaamaan puhelimen päälle ja kun puhelin soi se luuli että sen maha alkoi murisemaan.  Seuraavaksi mä löysinkin sen sitten ruokakupin vierestä.

Eli jos mä olenkin vähän tööt-tööt niin se johtuu siitä, että mun päivät on täynnä tällaista...


13 kommenttia:

  1. =D Ajattele mikä viihdyttäjä sulle siellä nurkissa pyörii. Kissat on ihan parasta hupia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No väliin ei tiedä tuon kanssa jotta itkiskö vai nauraisko... Yleensä kyllä naurattaa :D

      Poista
  2. Anonyymi4.10.12

    olipas muksaa löytää siut, ihmettelin kun toiseen blogiin ei näkynyt mitään ja rapsut kisulle terkuin Maara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Maara! Mukavaa "nähdä" sinut jälleen :)) Kisu kittää rapsutuksista ja lähettää terkkuja ;D Koskas olet tulossa länsirannikolle?

      Poista
  3. Nauru pidentää ikää niinhän sanotaan.
    On joskus saanu kaukosäätimiä ehtiä ja kissa ylen tyytyväisenä sitä hautonu.
    Meillä on kissoilla kans joskus niin ihmeellisiä tempauksia että on naurussa pitelemistä.

    VastaaPoista
  4. Kaukosäädin meilläkin on yleensä haudottavana... Ja sitten tuo jököttää sen päällä niin että ei hanki saada sitä sen alta pois. Kyllä tietää miten kiusaa tehdään ;)

    VastaaPoista
  5. Vau, kaukosäätimet on aika pahoja, puhelimista puhumattakaan!olinpa kerran yhdessä hienossa kongressissa luentoavustajana töissä. Mun tehtävänä oli laittaa oikeen esitelmöijän diat projektoriin. Eräs erittäin hermostunut engelsmanni harjoitteli useamman kerran esitelmäänsä ja pyysi minua vaihtamaan kuvan merkistä, koska oli itse niin hermostunut ettei uskonut kykenevänsä moiseen puuhaan. Harjoitukset menivät oikein hyvin, mutta kun varsinaisen luennon aika tuli herra nojasi puhujapöntössä diaprojektorin kaukosäätimeen ja kuvat alkoivat vaihtua villillä vauhdilla.... Luennoitsija katsoi vihaisesti minua, tajusi etten tee mitään ja kirkaisi mikkin "Oh, it was me....!" Sain nopsaan oikean dian paikalleen, koska olin kuullut luennon harjoituksena jo useamman kerran ja herra oli tyytyväinen ja sai luentonsa vietyä ajallaan loppuun... Minä en vaan ole vieläkään toipunut traumastani, en enää ikinä ole lupautunut moiseen tehtävään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *reps* Mä olisin varmaan alkanut nauramaan kuvien vilistessä niin että musta ei olisi ollut laittamaan minkäänlaista diaa paikalleen. Kehtasi vielä murjaista ;D;D

      Poista
  6. XD meillä rinsenssa toimittaa 007 viran kaukosäätimien kanssa. Kanavat vaihtuvat suit'sait sukkelaan ja miten se sattuukin vaihtumaan just' jännässä/mielenkiintoisessa kohdassa. Olen pähkäillyt, jotta tyttö on päättänyt aktivoida tv:n katsojien mielikuvitusta ja aktiivista ajattelua sekä reaktionopeuden harjaannuttamista höysteenä vielä ajanhengen mukaan lisää liikuntaa sohvankuningattarelle.
    Tuo 007 mahanmurina juttu oli paras ;o)!
    Herttaista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry että vertaan rinsessaa ja kissaa, mut jotenkin musta tuntuu että tuolla kissalla on joku kymmenes aisti; se tietää milloin vaihtaa kanavaa. Eli juuri kun odottaa ohjelman seuraavaa lausetta joka ratkaisee kaiken niin eikös kanava vaihdu just silloin... Ja kissa makaa kaken päällä niin ettei sitä millään heikolla työntävoimalla siitä ängetä pois...

      Poista
  7. Hah..jos kyllästyt kotona nauramaan niin tervetuloa loimaalle nauraan lisää..kun mulla on kaksi koheltajaa blondi ja bruce..siinä onkin sitten välillä kyyneleet sekä naurusta ja joskus myös kiukusta silmissä
    Erja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kissojesi nimet on kyllä top 10 listan kärjessä ;D
      Täällä mä olen väliin valmis kuristamaan tuon kissan kun raivostuttaa ja seuraavan sekunnin päästä mä pussailen sitä kun se on niin ihana... Yritä tässä sitten elää sen kohellusten kanssa :-)

      Poista
  8. hih..mä kerron blondille terkut että se on kissa..heh..aika iso kissaksi säkää 68cm ja painoa about 42-45kg

    VastaaPoista