25. elokuuta 2012

Joskus yöllä kun en saa unta, muistelen asioita. Tällä kertaa vaeltelin muistoissani poikieni polkuja.
Tie oli välillä kivinen, mutta niin isoa estettä ei tullut etteikö sen yli, ali tai läpi menty. Jos minä väsyin, elämässään olivat myös äitini ja Muttini. Kolmen vahvan naisen keskellä veljeksistä kasvoi kelpo miehiä, joista saan olla todella ylpeä. Valitettavasti äiti ja Mutti eivät enää ole elämässään vaan ovat nukkuneet pois, mutta heidän opetuksensa ja perintönsä kulkevat poikien mukana varmasti läpi elämän. Kuuntelen ja nukahdan Yöhön * Voi kunpa matkas onneksi koituis. Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa. Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan, kunpa oppisit ajattelemaan....

4 kommenttia:

  1. Yö on yksi minunkin suosikkejani, sanoja pitää kuunnella huolella....

    VastaaPoista
  2. Jep. Yö osaa tuon sanoituksen

    VastaaPoista
  3. Täällähän on funtsittu ja touhuttu vaikka mitä.
    ;o) aamusella vessan peilin ohitus vaatii pientä vaivannäköä ... tai siis sitä näkemättömyyttä. Kun otan rillit pois niin jo vot' jotta on soma silhuetti ja hipiäkin kuin vauvalla kuvajaisessa XD.
    Innostuksen kipinöitä ja auringonpaistetta päiviisi!

    VastaaPoista
  4. Niinpä. Niitä kivisiäkin polkuja on sitten jälkeenpäin joskus jopa hyvä muistella. Antaa uskoa myös eteenpäin, kun miettii, mistä kaikesta on selvitty. Hyvää tätä viikkoa!

    VastaaPoista